Teemaillat ja tapahtumat


Teemailtojen aiheina ovat muun muassa retkeily ja vaeltaminen, terveysliikunta, ulkoilualueet ja -reitit, valokuvaus ja kasvit.

Teemaillat ovat muutaman tunnin mittaisia tietoiskuja, luentoja tai muilla tavoilla aihetta esille tuovia tilaisuuksia. Teemailtoja toteutetaan osittain myös OK-Siviksen tuella.

Tulevia teemailtoja 2020:
Neulo oma pipo Käsityömarttojen kanssa
UK-kansallispuisto retkeilyalueena
Etelä-Suomen kasvi-ilta
Retkeilyn turvallisuus
 

Tapahtumiamme ovat mm. Muumipeikon talvirieha Maunulan majalla, Retkeilykauden avajaiset Vaakkoilla ja Nuku yö ulkona. Myös Uudenmaan latualueen yhteisistä tapahtumista on tietoa tällä sivulla.
 

Tutustu toimintaan-ilta Maunulan majalla ke 22.1.2020


Helsingin Ladun aktiivitoimijat esittelevät toimintaamme Maunulan majalla (Metsäläntie 9, 00620 Helsinki) keskiviikkona 22.1. klo 18.00 – 19.30.

Kerromme tulevista tapahtumista ja retkistä eri liikuntamuodoilla.
Toiminnanjohtaja, johtokunnan jäseniä ja jaostojen aktiivitoimijoita on
paikalla esittelemässä toimintaa ja vastaamassa kysymyksiisi.

Helsingin Ladun retket ja tapahtumat toimivat pääasiassa
vapaaehtoisvoimin. Kaipaatko uusia ystäviä, kokemuksia ja hyödyllistä
tekemistä vapaa-ajalle? Kuulet myös mahdollisuuksista toimia lasten
tai aikuisten toiminnan ohjaajana.

 

Teemailta: Kudo oma ulkoilupipo! 28.1.2020
Huom! muuttunut päivämäärä


Tule neulomaan oma ulkoilupipo Kädentaitomarttojen opastuksella.
Tilaisuus on Oulunkylän Ogelissa Lankamaailman tiloissa tiistaina 28.1.2020 klo 16-19.
Langat ja puikot voi ostaa paikan päältä 25%:n alennuksella, voit toki ottaa omat langat
ja puikot mukaan. Paikan päällä on 3 Pipomarttaa opastamassa pipon kutomista.
Lähde rohkeasti mukaan!
Ilmoittaudu alla olevalla lomakkeella
 

Ilmoittaudu Kudo oma ulkoilupipo -tapahtumaan 28.1.2020

Muumipeikon talvirieha su 2.2.2020


Talvirieha järjestetään Maunulan majalla sunnuntaina 2.2. klo 10.00 – 14.00.
Maksuttomassa tapahtumassa on mahdollista mm. osallistua ulkojumppaan ja lumikenkien testaamiseen.

Lumitilanteen salliessa lapsille on muumilatu, jos lunta ei tule teemme muumien retkipolun. Paikalla ovat tietysti muumipeikko ja myös paloauto (hälytysvarauksella). Mikäli voit, tule julkisilla kulkuneuvoilla, paikoitustilaa on rajoitetusti. Laita päivä jo nyt kalenteriisi!

Voit tutustua tarkempaan ohjelmaan Lapset ja perheet -sivulla

Maisema Sokostilta länteen Luirojärvelle

TEEMAILTA: UK-kansallispuisto retkeilyalueena 3.2.2020

Teemailta järjestetään poikkeuksellisesti Maunula-talon auditoriossa, Metsäpurontie 4, 00630,
maanantaina 3.2. klo 18.00-19.30.

 

Urho Kekkosen kansallispuisto lienee Suomen suosituinta retkeily- ja vaellusaluetta. Kansallispuisto tarjoaa kulkijoille hyvin monimuotoista maastoa ja luontoa - metsää, suota, paljakkaa, jokilaaksoja – talvella ja kesällä.

Sieltä löytyy kaikkea mitä luonnossa liikkuja voi toivoa. Alue sopii niin aloittavalle retkeilijälle kuin myös kokeneelle kulkijalle, niin telttailijoille kuin majayöpyjille.

Kalle Eerola on ensimmäisen kerran retkeillyt alueella vuonna 1967 ja sen jälkeen on tullut käytyä useita kertoja. Hän kertoo illan aikana alueesta lisää kuvin ja sanoin. Kuvat Leena Eerola
Ei ilmoittautumista, tilaisuus on avoin kaikille kiinnostuneille!

 

Talviretkeilyn teemapäivä Vaakkoilla 15.2.2020


Talvi on hienoa retkeilyaikaa, siinä on toki omat kommervenkit varusteiden ja vaatetuksenkin kanssa. Teemapäivässä kerrotaan talvella käytettävistä vaatteista ja varusteista, keittimistä, makuualustoista, teltoista, ahkioista, erilaisista suksista ja lumikengistä.

Pääset kokeilemaan pakatun ahkion vetämistä tunturisuksilla, voit kokeilla lumikenkiä, kuulet talvisia ruokailuvinkkejä. Käydään läpi myös talvivaellusten rutiinit ja kerrotaan talvivaelluskohteista. Voit myös jäädä yöksi teltan kanssa turvallisissa olosuhteissa. Jos paleltaa, voi mennä kämppään…

Lisätietoja toimistolta p. 0400-926 964

 

 

 

Kevätkokous ja pyörämatkailun teemailta Maunulan majalla 26.2.2020 klo 18

Helsingin Ladun kevätkokous pidetään Maunulan majalla keskiviikkona 26.2. klo 18 alkaen. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, ja niiden lisäksi syyskokouksen hyväksymä ehdotus yhdistyksen sääntömuutoksesta. Muista ottaa jäsenkorttisi mukaan. Esityslista tulee sivuillemme helmikuun alussa.

Kokouksen jälkeen matkakirjailija Matti Rämö kertoo matkoistaan polkupyörällä Suomen halki pohjoiseen. Ensimmäinen vie Ivaloon ja Murmanskin kautta Petsamoon. Jäämeren tuulet tuoksuvat Finnmarkin rannoilla Norjassa, paluu Ruotsin Lapin kautta. Toinen matka kulkee pikkuteitä Ranualle, josta polkaisu jatkuu puolison kanssa eteläisen Lapin rotkomaisemissa. Pyörän päältä matkaajat sulautuvat Suomen kesäisen luonnon kauneuteen.

Tule kuulemaan mukaansatempaavia reissutarinoita!

harjukeltalieko


TEEMAILTA: Kasvikuvia Etelä-Suomesta 4.3.
 

Tervetuloa Maunulan ulkoilumajalle keskiviikkona 4.3. klo 18.00! Jorma Karjalainen esittelee kasvikuvia reissuiltaan Etelä-Suomessa. Katselemme muutamia kuvia myös Ranskasta ja Espanjasta.

Ei ilmoittautumista, tervetuloa


Menneet teemaillat


Teemailta: Retkeilyn muonapuoli ke 12.6.

Luento Helsingin Ladun iltatilaisuudessa Maunulan majalla 12.6.2019 klo 18.00.

Tilaisuus tarjoaa katsauksen koko ravitsemuksen kenttään retkeilyn yhteydessä. Ensin helposti ymmärrettävillä tavoilla hiukan perustietoa ihmisen energiankulutuksesta ja -saannista yleensä, sekä niiden erilaisista määristä liikuntaa harrastaessa. Katsastetaan erilaisia valmisruokia, joita on kätevä käyttää retkillä, tutustutaan ruokien valmistuksen ja säilytyksen konsteihin kaukana keittiöstä, sekä opitaan jotain perusniksejä retkiruokien ”tuunaamisesta” ja kokonaan itse valmistamisesta. Käsitellään myös erilaisten välipalojen merkitystä runsaasti liikkuvalle ihmiselle.

Luento on tarkoitettu kaikille, joita kiinnostaa energian ja saanti ja kulutus ylipäätään ja erityisesti muonat sekä välipalat ulkona luonnossa.

Luennon pitää Helsingin Ladun eräopas Kari Rantanen. Tilaisuus on rento ja kysymykset, sekä keskustelut ovat suorastaan suositeltuja. Ei ilmoittautumista, tervetuloa!


 

 

Etelä-Skandinavian vaellusreitit to 25.4.


Helsingin Latu järjestää torstaina 25.4.2019 kello 18.00 luentotilaisuuden Etelä-Norjan vaellusreiteistä. Luennolla pääsee tutustumaan Etelä-Norjan parhaimpiin vaelluskohteisiin, kuten superlatiiveja niittäviin Jotunheimenin, Breheimenin ja Hardangerividdan kansallispuistoihin.

Piikkihuippuisten vuorten ja massiivisten jäälaattojen lisäksi alueelta löytyy syviä laaksoja sekä villinä ryöppyäviä vesiputouksia ja kapeita, vuonomaisia järviä. Niiden reunamilla kohoavat äkkijyrkät vuorenseinämät saavat aikaan suorastaan salaperäisiä maisemia.

*

Auringonlaskun kajo taivaanrannassa luo säteitään vehreille tunturinrinteille. Vesiputousten kumu kuuluu kaukaa ja rinteiden risteilevät selät erottuvat iltahämärän takaa.

Kilometrit ovat kiidättäneet kulkijan vikkelän naalin lailla tuvan huomaan. Hiki kimaltelee vielä otsalla, kun raukea kulkija laskeutuu tunturipuron poukamaan.

On ihanaa viipyä illassa vielä hetki ennen kuin on aika laskeutua pedille, kamiinan luoman hehkun lämmössä, tuvan luomassa turvassa ja nähdä kauniita unia päivän seikkailuista.

*

Luentotilaisuuden yhteydessä on mahdollista ostaa kansainvälisen tietokirjailijan, Harri Ahosen kirjatuotantoa. Yhden kirjan hinta on 25 euroa. Helsingin Ladun jäsenet saavat kirjoista viiden euron alennuksen.

Velkommen folkens!

Ilmoittaudu alla olevalla lomakkeella